Categories
Uncategorized

Vinkkejä myyvien kahvila mainoskuvien ottamiseen

Vinkkejä myyvien kahvila mainoskuvien ottamiseen

Nykyään kahviloita on lähes jokaisella nurkalla ja erottautuminen on tärkeää, jotta asiakkaat löytävät yrityksesi ja tulevat nauttimaan kahvilan tarjoamista herkuista. On olemassa monenlaisia mainoskuvia. Niin lavastettuja, kuin lavastamattomia ja näiden välimaastoa.

Huoliteltu, mutta kuitenkin liian silottelematon, hyvin todellisuutta vastaava kuvamaailma onkin paras vaihtoehto saada asiakkaiden mielenkiinto ylle ja, että asiakas ei pety tullessaan paikan päälle, jos kuvat ovat liian hienot, eivätkä vastaa todellisuutta mitenkään.

Autenttinen ja kilpailijoista erottuva miljöö onkin hyvä loistava keino hankkia lisää asiakkaita ja pitää jo olemassa olevien asiakkaiden mielenkiintoa yllä.

Näytä tuoretta, tarjoa tuoretta

Tuoreus on tärkeää, asiakkaat haluavat mieluusti kaiken mahdollisimman tuoreena. Tuoreutta on hieman hankala välittää kuvien kautta, mutta sekin on mahdollista. Hyvänä esimerkkinä toimivat kesäiset, aurinkoiset ja iloiset kuvat, joissa ihmiset juovat virvoitusjuomia. 

Tällaisissa kuvissa usein tarvitaan kylmää juotavaa, jotta lasin ulkopuolelle tiivistyy kosteutta ja näin juoma näyttää todella raikkaalta. Voit käyttää tähän tarkoitukseen puhdasta kraanavettä ja Sodastream hiilihapotuslaitetta, jolla saat raikkaan näköistä soodavettä helposti, kun kuviisi niitä tarvitset. 

Iittala juomalasit tai muut vastaavat, laadukkaat ja kuvissa hyvältä näyttävät lasit soveltuvat mainiosti kahvilakuvien lavasteeksi. Näin voit varmistaa kuvien olevan katsojan silmään miellyttäviä ja houkuttelevia.

Aitoja asiakkaita vai näyttelijöitä?

Pelkkiä tyhjän kahvilan kuvia ei kannata näyttää, vaan kuvissa kannattaa olla myös ihmisiä. Näin kahvila näyttää houkuttelevammalta ja myyvemmältä. Kannattaakin siis pyrkiä lavastamaan todentuntuisia kahvittelukuvia. 

Näyttelijät ovat kalliita ja heidät pitää erikseen maskeerata ja hankkia paikan päälle. Kannattaakin harkita olisiko esimerkiksi kanta-asiakkaiden joukossa halukkaita tulemaan kuvattavaksi esimerkiksi ruokaa vastaan. Näin saisit edullisesti autenttisia ihmisiä kuviin ja hyvä ilmapiiri välittyisi paremmin ulospäin.

Categories
Uncategorized

Laadukkaita keittiövälineitä yrittäjän arkeen

Laadukkaita keittiövälineitä yrittäjän arkeen

Jokaisella itseään kunnioittavalla yrittäjällä kannattaa olla laadukas keittiövälinesarja. Vaikka et kauheasti kokkailisi ja kävisit usein ulkona syömässä, tai tilaisit ruokaa kotiin, oman keittiön varustelu kannattaa olla kunnossa. Silloin kun tekee mieli kokkailla, varmasti haluaa sen tehdä laadukkailla ja kunnollisilla välineillä. 

Kotimaisia laadukkaita valmistajia kannattaa suosia tuotteiden ajattomuuden ja tuotteiden kestävyyden takia. Ulkomaiset brändit tuntuvat toki eksoottiselta, mutta kotimaisten brändien ja valmistajien tuotteiden hankkiminen on toki Suomen talouden kannalta hyvä teko, mutta tuotteiden hankkiminen, päivittäminen ja esimerkiksi eteenpäin myyminen on paljon helpompaa. Myös tuotteen rikkoutuessa asiakaspalvelu on paremmin tavoitettavissa. 

Mitä esimerkiksi kannattaa hankkia?

Fiskars ja Hackmann valmistavat erittäin laadukkaita, ajattomia ja pitkäikäisiä ruokailuvälineitä, saksia, paistinpannuja, kattiloita ja paljon muuta. Näiden tuotesarjojen ja yksittäisten tuotteiden ostaminen on helppoa ja kiireisen ihmisen iloksi nettikaupoista on helppoa tilata ja palauttaa, ellei tuote vastannutkaan toivottua. 

Arabian Teema astiasarja on aikaa kestävä, helppohoitoinen, laadukas ja jopa yksittäin ostettavissa. Voit yhdistellä eri värejä ja kokoja, luoden täysin omanlaisesi kattauksen ja kokoelman. Teema astiat ovat myös helppo yhdistää muiden astioiden ja astiasarjojen, sekä keittiön tekstiileiden ja erilaisten välineiden kanssa. Teema sarja myös säilyttää arvonsa verrattain hyvin ja voit esimerkiksi antaa sen huoletta perinnöksi lapsillesi. 

Iittala ja Riedel valmistavat todella laadukkaita, hyvin arvonsa säilyttäviä viinilaseja, näiden lasien hankkimista voin suositella hyvällä omallatunnolla, eivätkä vieraatkaan varmasti pistä pahakseen saadessaan nauttia viiniä arvoisestaan lasista.

Onko kotimaisuudella väliä?

Onko kotimaisuuden suosimisella väliä? Kotimaisten tuotteiden ostamisella on työllistävä vaikutus Suomessa. Taloustilanteen ollessa huonohko, tuet myös tavallaan oman yrityksen liikevaihtoa mahdollistamalla kotimaisten työntekijöiden työpaikkoja. Ostaessasi kotimaisten yritysten tuotteita, myös tiedät mitä saat.

Categories
Uncategorized

Nopeita ja helppoja aamiaisia yrittäjille

Nopeita ja helppoja aamiaisia yrittäjille

Me kaikki teemme sitä, vaikka tiedämme, ettei meidän pitäisi. Jätämme aamiaisen välistä, kun ryntäämme ulos ovesta ja sanomme itsellemme, että otamme jotain myöhemmin tai syömme varmasti huomenna.

Ongelmana on tietysti se, että aamiainen on todellakin päivän tärkein ateria. Tämä on hyvin kulunut klisee, joka sattuu valitettavasti olemaan totta. Joka ilta paastoat nukkuessasi. Aineenvaihdunnan aloittamiseksi sinun tulee kuitenkin murtaa paastosi.

Joten kuunnelkaa kiireiset ihmiset: saatatte ajatella, että teillä ei ole aikaa valmistaa aamiaista mutta totuus on, että sinulla ei ole varaa jättää sitä välissä. Tässä on muutama nopea ja helppo aamiainen, jotka tulevat taatusti antamaan sinulle riittävästi energiaa päivääsi varten.

Proteiinijuoma

Tämä on helppo ja nopea vaihtoehto, sillä proteiinipirtelöt ovat yksiä nopeimmin valmistettavista aamiaisista. Runsaan proteiiniannoksen syöminen auttaa sinua myös tuntemaan olosi kylläisemmäksi pidempään, joten sinun ei tarvitse kärsiä nälästä työpäiväsi aikana. Heitä vain ainekset tehosekoittimeen ja sekoita ne siinä. Voit kaataa valmiin proteiinijuomasi lopuksi kuppiin
ja ottaa sen mukaasi matkallasi töihin.

Avokado paahtoleipä

Jos rakastat avokadoa, tämä resepti on sinulle. Koska avokadopaahtoleipä on maukas ja täyttävä aamiainen, saat kaikki ravitsemukselliset hyödyt päivän aloittamiseksi syömällä sellaisen. Paahda vain kevyesti viipale täysjyväleipää ja levitä siihen puoliksi murskattua avokadoa. Jos haluat, voi lopuksi lisätä sen päälle munaa joko sekoitettuna tai paistettuna.

Kaurapuuro

Parhaat aamiaisreseptit ovat niitä, jotka käytännössä valmistuvat itsessään, kuten kaurapuuro. Sinun täytyy vain yhdistää edellisenä iltana muutama ainesosa tupperware- tai lasiastiaan ja asettaa ne jääkaappiin. Nukkumisesi aikana tapahtuu maaginen muutos, kun kaurasi “valmistavat” itseään. Aamulla pääset lopulta sitten nauttimaan valmiista puurostasi. Jos sinulla ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole aikaa valmistaa aamiaista itse, aamupala Helsingissä on mainio vaihtoehto kiireisille ammattilaisille.

Categories
Uncategorized

Miksi brunssi on päivän tärkein ateria yrittäjille

Miksi brunssi on päivän tärkein ateria yrittäjille

Elämme todella kiireistä elämää; teemme töitä, meillä on lapsia ja monia muita velvollisuuksia. Siksi ei ole yllättävää, että laiminlyömme usein ystävyyssuhteitamme. Mutta meidän tulisi varata aikaa kokoontua keskustelemaan, nauramaan ja muistelemaan asioita ystäviemme kanssa. Joten, valitse päivä ja aika brunssille paikallisessa ravintolassa ja juttele ystäviesi kanssa. Brunssi on loistava tapa viettää aikaa ystäviesi kanssa ja mikä parasta – pystyt samalla syömään päivän tärkeimmän aterian.

Nauti kevyestä ateriasta

Tyypillisesti viikonloppubrunssi toimii parhaiten ystävien tapaamiseen. Se on riittävän aikaisin päivällä, jotta voit silti hoitaa tehtäviä ja hoitaa muita tapaamisia. Viikonloppubrunssi ei myöskään häiritse iltavelvoitteitasi, kuten lastesi urheilutapahtumia, työhankkeita, kotitehtävien valvontaa tai muita arkisia askareita.

Sosiaalisen verkoston ylläpitämisen merkitys

Terveellisen sosiaalisen verkoston ylläpitäminen vaatii ponnisteluja, ja jotkut meistä ovat siinä parempia kuin toiset. Ymmärrätpä sen tai et, ystäväsi, menneisyytesi ja läsnäolosi ovat muokanneet sinusta sen ihmisen kuka olet tänään. Friendfluence kirjan kirjoittanut kirjailija Carla Florin on analysoinut, kuinka tärkeitä ystävämme ovat elämämme eri vaiheissa, ja sitä, kuinka tärkeää on, että pystymme luottamaan ystäviimme vaikeina aikoina ja juhlia heidän kanssaan voittojamme.

Hyvällä ystävällä on suuri merkitys; hyvä ystävä ei anna meille vaan empatiaa, vaan hän auttaa meitä kasvamaan myös ihmisenä. Valitettavasti ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii kuitenkin töitä. Aikataulujen sovittaminen ja sopivan brunssiravintolan löytäminen vie aikaa ja energiaa, mutta ystävien kanssa ajan viettäminen kuitenkin ehdottomasti kannattaa.

Ystävien menettäminen tarkoittaa aiempien muistojemme menettämistä, ja tunnin viettäminen nauraen ystäviesi kanssa auttaa meitä pysymään maan päällä ja pitämään prioriteettimme kohdallaan.

Categories
Uncategorized

Tehokkaimmat digitaalisen markkinoinnin keinot

Tehokkaimmat digitaalisen markkinoinnin keinot

Digitaalisen markkinoinnin muotoja on tänä päivänä todella paljon ja siten yritysten voi olla vaikeaa päättää mitä markkinoinnin muotoa heidän kannattaa priorisoida. Markkinoitsijoiden, jotka etsivät parasta digitaalisen markkinoinnin strategiaa, tulee omata selkeä ymmärrys yrityksestään, tuotteistaan ja kohderyhmästään ennen kuin he valitsevat heille sopivan digitaalisen markkinoinnin strategian.

Smart Insights gallupin mukaan tehokkain digitaalisen markkinoinnin muoto vuonna 2020 oli sosiaalisen median hyödyntäminen ja sitä seurasi sisältömarkkinointi. Vaikka nämä keinot eivät välttämättä ole tehokkaimpia kaikille yrityksille, gallupin tulokset ovat hyvin suuntaa-antavia.

Sähköpostien ja videoiden käyttäminen markkinoinnissa nousee jatkuvasti esille tehokkaana markkinointikeinona lähes mille tahansa tuotteelle millä tahansa alalla, mutta nämä keinot eivät ole yhtä tehokkaita kuin aiemmin mainitsemani sisältö- tai sosiaalisen median markkinointi.

Ratkaisevinta markkinointimuodon valitsemisessa on, että muoto sopii brändillesi ja viestillesi.

On kuitenkin ymmärrettävä, että mikään digitaalisen markkinoinnin muoto ei ole tehokas ellet ymmärrä selkeästi ketkä ostavat tuotteitasi tai palveluitasi. Yrityksien on myös tärkeää panostaa tuotteisiinsa – jos tuotteesi ei täytä asiakkaidesi odotuksia eivät he hehkuta siitä muille tai osta yritykseltäsi jatkossa.