Categories
Uncategorized

Yrittäjä – pidä huolta jaksamisestasi!

Yrittäjä - pidä huolta jaksamisestasi!

Yrittäjyys on palkitsevaa ja vaativaa. Se mahdollistaa vapauden, omien aikataulujen määrittämisen ja omien valintojen tekemisen. Toisaalta se vaatii paljon jaksamista, itsensä ylittämistä ja epämääräisten olosuhteiden sietämistä. Joiltakin yrittäjän luonne on synnynnäinen ja toiset taas käyvät läpi pitkän ja kovan koulun sitä tavoitellessa. Silti yrittäjyys ei ole keneltäkään poissuljettu vaihtoehto.

Huolimatta siitä, oletko päätynyt yrittäjäksi synnynnäisen palon ohjaamana vai tilanteen pakosta, on ehdottoman tärkeää, että pidät huolta omasta jaksamisestasi ja hyvinvoinnistasi. Tämä on asia, jota ei tarpeeksi yrittäjyyskoulutuksissa tai mentorivalmennuksissa alleviivata. Yrittäjänä koko liiketoiminta riippuu sinusta, joten kehosi ja mielesi on koko liiketoiminnan pyörimisen taustavoima.

Yksi tärkeimpiä avaimia jaksamiseen on riittävä lepo. Unta kannattaa pyrkiä saamaan noin kahdeksan tuntia yössä. Toiset vaativat enemmän ja toisille riittää vähemmät tunnit ja kokeilemalla löydät oman rytmisi. Yöunille kannattaa rauhoittua ajoissa, sulkea sinivalolaitteet ja työkalenteri ja rauhoittaa ajatukset vaikkapa lukemisen avulla tai viettämällä aikaa perheen kanssa. Iltaan kannattaa tehdä rutiineja, esimerkiksi iltateen nauttiminen. Teevedet keittivät nopealla och nordica vedenkeitin avulla samalla, kun teet kevyen iltavenyttelyn.

Ruokailu on toinen tärkeimmistä avaimista hyvinvointiin. Yrittäjän päivät venähtävät helposti ja usein herää houkutus tilata noutoruokaa tai käydä pikaruokaravintolassa lounaalla kesken työpäivää. On kuitenkin mahdollista vältellä tällaisia houkutuksia. Tee eväät mukaan töihin, niin sinulla on ateria valmiiksi käsillä, kun nälkä herää. Voit valmistaa viikonkin ruuat etukäteen kotona, mikä helpottaa vielä lisää arkeasi. Kaunis kattaus ja ruuan äärelle pysähtyminen on tärkeää: kun et hotki ruokaasi päätteen ääressä vaan istut alas ja katat kauniisti esimerkiksi iittala astiastolle, tulee ruokahetkestäsi rentouttava tuokio.

Categories
Uncategorized

Inspiroiva ilmapiiri edistää luovaa ajattelua

Inspiroiva ilmapiiri edistää luovaa ajattelua


Monella meistä on kokemusta erilaisissa toimistoissa työskentelystä. Nykyään toimistotiloja on olemassa kaikenlaisia avokonttoreista erilaisiin hub-tiloihin ja perinteisiin työhuoneisiin.Toimiston sisustusta suunniteltaessa on olemassa monia eri osa-alueita, joita kannattaa miettiä, kun lähtee suunnittelemaan työntekijöille sopivinta työympäristöä. Inspiroiva työympäristö edistää luovaa ajattelua ja saa työntekijöitä kehittämään entistä innovatiivisempia markkinointiratkaisuja asiakkaidenne tarpeisiin.

Tärkein aspekti toimiston tilasuunnittelussa on ehdottomasti miettiä, millä tavalla työtilat tulisi eristää toisistaan. Onko yhteisönne sellainen, että avoimet yhteistilat toimisivat, vai kaipaavatko työntekijät rauhaa ja omaa tilaa omien toimistohuoneiden muodossa? Jos työn tekemiseen tarvitaan vain kannettava tietokone, voi työpistettä vaihtaa päivän tarpeiden mukaan, mutta jos työtehtävän hoitamiseen tarvitaan paljon arkistoja, työkaluja tai muuta tavaraa, kannattaa sellaisen säilytykselle varata tilaa.

Sisustus on yksi asioista, jotka joko saavat meidät ihastumaan tilaan tai kokemaan sen epämiellyttävänä heti ensisilmäyksestä asti. Työntekijöille kannattaa antaa mahdollisuus vaikuttaa tilan sisustusratkaisuihin: voisiko työhuoneen seinälle ripustaa omia perhekuvia tai lasten taideteoksia? Inspiroivaa katseltavaa on myös esimerkiksi maailman kartta juliste, johon voi merkitä vaikkapa seuraavan lomakohteensa tai maat ja kaupungit, joissa on jo vieraillut. Tästä saa hyvää keskustelua kahvihuoneeseen!

Lounas on työpäivän tärkein hetki heti kahvitauon jälkeen. Keittiötiloihin kannattaa panostaa, vaikka tapana olisikin käydä ulkona lounaalla työyhteisön kanssa. Toimivat ja hyvin suunnitellut keittiötilat kannustavat syömään terveellisesti. Työntekijöiden käyttöön voisi hankkia vaikkapa smoothielaitteen tai mehupuristimen, joilla voi tehdä nopeita ja terveellisiä valipaloja nopeasti ja käden käänteessä. Yksi tärkeä ja keskustelua varmasti herättävä asia on myös kahvinkeittimen valinta: kannattaako työyhteisö kahvikonetta, josta saa erikoiskahveja vai haluavatko he valmistaa itse espressonsa?

Categories
Uncategorized

Valokuvauksesta iloa ja hyötyä

Valokuvauksesta iloa ja hyötyä

Valokuvauksesta on paljon iloa elämän eri osa-alueilla, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Moni onkin aloittanut valokuvauksen vain harrastuksena ja päätynyt lopulta ottamaan kuvia erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Hyvälle valokuvaajalle on aina käyttöä! Tässä postauksessa jaan vinkkejä siihen, miten aloittaa harrastus valokuvauksen parissa ja kuinka saada jalkaa oven väliin valokuvaajana.

Välineet kuntoon

Valokuvaus ei periaatteessa vaadi paljon välineistöä: riittää, että sinulla on toimiva kamera. Se voi olla puhelimesi kamera, perinteinen filmikamera tai digikamera. Jos haluat panostaa harrastukseesi, etsi käsiisi järjestelmäkamera. Sen asetuksilla pääset tutustumaan erilaisiin kuvausmenetelmiin ja -tekniikoihin, jotka laajentavat repertuaariasi kuvaajana. Esimerkiksi yökuvaus ja makrokuvaus on helpompaa hyvällä kameralla. Jos päädyt hankkimaan järjestelmäkameran, hanki myös muutama hyvä objektiivi, joita pystyt vaihdella tilanteen ja tarpeen mukaan.

Silmät auki kuvauskohteiden varalta

Pidä jatkuvasti silmäsi auki potentiaalisten kuvaukohteiden varalta! Kuvaaja näkee potentiaalia kaikkialla: jokainen varjo, mielenkiintoinen korkeusero tai outo kuvio puistonpenkissä ovat kuvaamisen arvoisia. Voit pyytää ystäviäsi, työkavereitasi tai perheenjäseniäsi tulemaan sinulle malliksi. Miltä kuulostaisi muotikuvaukset isoäidin kanssa tai cv-kuvien ottaminen ensimmäisiä kesätöitään hakevalle serkulle avuksi työnhakuun?

Tapahtumakuvaus avaa ovia

Jos haluat saada nimeä kuvaajana, yksi helppo ja toimiva keino on ilmoittautua kuvaajaksi erilaisiin tapahtumiin. Häät, kihlajaiset, valmistujaiset… kaikkialla tarvitaan kuvaajaa! Kesätapahtumiin on myös helppo mennä kuvaamaan. Voit myöhemmin lähettää kuviasi tapahtumajärjestäjälle, joka varmasti ilahtuu ikihyviksi kuvista. Tällä tavalla saat nimesi ihmisten korviin ja tulevaisuudessa myös työtarjouksia.

Toivottavasti nämä vinkit auttavat sinua matkallasi valokuvauksen maailmassa! Muista, että valokuvatessa vain taivas on rajana! Voit aloittaa millaisia kuvausvälineillä tahansa, kunhan pidät mielesi avoinna ja kokeilet rohkeasti erilaisia tekniikoita.

Categories
Uncategorized

Vinkkejä myyvien kahvila mainoskuvien ottamiseen

Vinkkejä myyvien kahvila mainoskuvien ottamiseen

Nykyään kahviloita on lähes jokaisella nurkalla ja erottautuminen on tärkeää, jotta asiakkaat löytävät yrityksesi ja tulevat nauttimaan kahvilan tarjoamista herkuista. On olemassa monenlaisia mainoskuvia. Niin lavastettuja, kuin lavastamattomia ja näiden välimaastoa.

Huoliteltu, mutta kuitenkin liian silottelematon, hyvin todellisuutta vastaava kuvamaailma onkin paras vaihtoehto saada asiakkaiden mielenkiinto ylle ja, että asiakas ei pety tullessaan paikan päälle, jos kuvat ovat liian hienot, eivätkä vastaa todellisuutta mitenkään.

Autenttinen ja kilpailijoista erottuva miljöö onkin hyvä loistava keino hankkia lisää asiakkaita ja pitää jo olemassa olevien asiakkaiden mielenkiintoa yllä.

Näytä tuoretta, tarjoa tuoretta

Tuoreus on tärkeää, asiakkaat haluavat mieluusti kaiken mahdollisimman tuoreena. Tuoreutta on hieman hankala välittää kuvien kautta, mutta sekin on mahdollista. Hyvänä esimerkkinä toimivat kesäiset, aurinkoiset ja iloiset kuvat, joissa ihmiset juovat virvoitusjuomia. 

Tällaisissa kuvissa usein tarvitaan kylmää juotavaa, jotta lasin ulkopuolelle tiivistyy kosteutta ja näin juoma näyttää todella raikkaalta. Voit käyttää tähän tarkoitukseen puhdasta kraanavettä ja Sodastream hiilihapotuslaitetta, jolla saat raikkaan näköistä soodavettä helposti, kun kuviisi niitä tarvitset. 

Iittala juomalasit tai muut vastaavat, laadukkaat ja kuvissa hyvältä näyttävät lasit soveltuvat mainiosti kahvilakuvien lavasteeksi. Näin voit varmistaa kuvien olevan katsojan silmään miellyttäviä ja houkuttelevia.

Aitoja asiakkaita vai näyttelijöitä?

Pelkkiä tyhjän kahvilan kuvia ei kannata näyttää, vaan kuvissa kannattaa olla myös ihmisiä. Näin kahvila näyttää houkuttelevammalta ja myyvemmältä. Kannattaakin siis pyrkiä lavastamaan todentuntuisia kahvittelukuvia. 

Näyttelijät ovat kalliita ja heidät pitää erikseen maskeerata ja hankkia paikan päälle. Kannattaakin harkita olisiko esimerkiksi kanta-asiakkaiden joukossa halukkaita tulemaan kuvattavaksi esimerkiksi ruokaa vastaan. Näin saisit edullisesti autenttisia ihmisiä kuviin ja hyvä ilmapiiri välittyisi paremmin ulospäin.

Categories
Uncategorized

Laadukkaita keittiövälineitä yrittäjän arkeen

Laadukkaita keittiövälineitä yrittäjän arkeen

Jokaisella itseään kunnioittavalla yrittäjällä kannattaa olla laadukas keittiövälinesarja. Vaikka et kauheasti kokkailisi ja kävisit usein ulkona syömässä, tai tilaisit ruokaa kotiin, oman keittiön varustelu kannattaa olla kunnossa. Silloin kun tekee mieli kokkailla, varmasti haluaa sen tehdä laadukkailla ja kunnollisilla välineillä. 

Kotimaisia laadukkaita valmistajia kannattaa suosia tuotteiden ajattomuuden ja tuotteiden kestävyyden takia. Ulkomaiset brändit tuntuvat toki eksoottiselta, mutta kotimaisten brändien ja valmistajien tuotteiden hankkiminen on toki Suomen talouden kannalta hyvä teko, mutta tuotteiden hankkiminen, päivittäminen ja esimerkiksi eteenpäin myyminen on paljon helpompaa. Myös tuotteen rikkoutuessa asiakaspalvelu on paremmin tavoitettavissa. 

Mitä esimerkiksi kannattaa hankkia?

Fiskars ja Hackmann valmistavat erittäin laadukkaita, ajattomia ja pitkäikäisiä ruokailuvälineitä, saksia, paistinpannuja, kattiloita ja paljon muuta. Näiden tuotesarjojen ja yksittäisten tuotteiden ostaminen on helppoa ja kiireisen ihmisen iloksi nettikaupoista on helppoa tilata ja palauttaa, ellei tuote vastannutkaan toivottua. 

Arabian Teema astiasarja on aikaa kestävä, helppohoitoinen, laadukas ja jopa yksittäin ostettavissa. Voit yhdistellä eri värejä ja kokoja, luoden täysin omanlaisesi kattauksen ja kokoelman. Teema astiat ovat myös helppo yhdistää muiden astioiden ja astiasarjojen, sekä keittiön tekstiileiden ja erilaisten välineiden kanssa. Teema sarja myös säilyttää arvonsa verrattain hyvin ja voit esimerkiksi antaa sen huoletta perinnöksi lapsillesi. 

Iittala ja Riedel valmistavat todella laadukkaita, hyvin arvonsa säilyttäviä viinilaseja, näiden lasien hankkimista voin suositella hyvällä omallatunnolla, eivätkä vieraatkaan varmasti pistä pahakseen saadessaan nauttia viiniä arvoisestaan lasista.

Onko kotimaisuudella väliä?

Onko kotimaisuuden suosimisella väliä? Kotimaisten tuotteiden ostamisella on työllistävä vaikutus Suomessa. Taloustilanteen ollessa huonohko, tuet myös tavallaan oman yrityksen liikevaihtoa mahdollistamalla kotimaisten työntekijöiden työpaikkoja. Ostaessasi kotimaisten yritysten tuotteita, myös tiedät mitä saat.

Categories
Uncategorized

Nopeita ja helppoja aamiaisia yrittäjille

Nopeita ja helppoja aamiaisia yrittäjille

Me kaikki teemme sitä, vaikka tiedämme, ettei meidän pitäisi. Jätämme aamiaisen välistä, kun ryntäämme ulos ovesta ja sanomme itsellemme, että otamme jotain myöhemmin tai syömme varmasti huomenna.

Ongelmana on tietysti se, että aamiainen on todellakin päivän tärkein ateria. Tämä on hyvin kulunut klisee, joka sattuu valitettavasti olemaan totta. Joka ilta paastoat nukkuessasi. Aineenvaihdunnan aloittamiseksi sinun tulee kuitenkin murtaa paastosi.

Joten kuunnelkaa kiireiset ihmiset: saatatte ajatella, että teillä ei ole aikaa valmistaa aamiaista mutta totuus on, että sinulla ei ole varaa jättää sitä välissä. Tässä on muutama nopea ja helppo aamiainen, jotka tulevat taatusti antamaan sinulle riittävästi energiaa päivääsi varten.

Proteiinijuoma

Tämä on helppo ja nopea vaihtoehto, sillä proteiinipirtelöt ovat yksiä nopeimmin valmistettavista aamiaisista. Runsaan proteiiniannoksen syöminen auttaa sinua myös tuntemaan olosi kylläisemmäksi pidempään, joten sinun ei tarvitse kärsiä nälästä työpäiväsi aikana. Heitä vain ainekset tehosekoittimeen ja sekoita ne siinä. Voit kaataa valmiin proteiinijuomasi lopuksi kuppiin
ja ottaa sen mukaasi matkallasi töihin.

Avokado paahtoleipä

Jos rakastat avokadoa, tämä resepti on sinulle. Koska avokadopaahtoleipä on maukas ja täyttävä aamiainen, saat kaikki ravitsemukselliset hyödyt päivän aloittamiseksi syömällä sellaisen. Paahda vain kevyesti viipale täysjyväleipää ja levitä siihen puoliksi murskattua avokadoa. Jos haluat, voi lopuksi lisätä sen päälle munaa joko sekoitettuna tai paistettuna.

Kaurapuuro

Parhaat aamiaisreseptit ovat niitä, jotka käytännössä valmistuvat itsessään, kuten kaurapuuro. Sinun täytyy vain yhdistää edellisenä iltana muutama ainesosa tupperware- tai lasiastiaan ja asettaa ne jääkaappiin. Nukkumisesi aikana tapahtuu maaginen muutos, kun kaurasi “valmistavat” itseään. Aamulla pääset lopulta sitten nauttimaan valmiista puurostasi. Jos sinulla ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole aikaa valmistaa aamiaista itse, aamupala Helsingissä on mainio vaihtoehto kiireisille ammattilaisille.

Categories
Uncategorized

Miksi brunssi on päivän tärkein ateria yrittäjille

Miksi brunssi on päivän tärkein ateria yrittäjille

Elämme todella kiireistä elämää; teemme töitä, meillä on lapsia ja monia muita velvollisuuksia. Siksi ei ole yllättävää, että laiminlyömme usein ystävyyssuhteitamme. Mutta meidän tulisi varata aikaa kokoontua keskustelemaan, nauramaan ja muistelemaan asioita ystäviemme kanssa. Joten, valitse päivä ja aika brunssille paikallisessa ravintolassa ja juttele ystäviesi kanssa. Brunssi on loistava tapa viettää aikaa ystäviesi kanssa ja mikä parasta – pystyt samalla syömään päivän tärkeimmän aterian.

Nauti kevyestä ateriasta

Tyypillisesti viikonloppubrunssi toimii parhaiten ystävien tapaamiseen. Se on riittävän aikaisin päivällä, jotta voit silti hoitaa tehtäviä ja hoitaa muita tapaamisia. Viikonloppubrunssi ei myöskään häiritse iltavelvoitteitasi, kuten lastesi urheilutapahtumia, työhankkeita, kotitehtävien valvontaa tai muita arkisia askareita.

Sosiaalisen verkoston ylläpitämisen merkitys

Terveellisen sosiaalisen verkoston ylläpitäminen vaatii ponnisteluja, ja jotkut meistä ovat siinä parempia kuin toiset. Ymmärrätpä sen tai et, ystäväsi, menneisyytesi ja läsnäolosi ovat muokanneet sinusta sen ihmisen kuka olet tänään. Friendfluence kirjan kirjoittanut kirjailija Carla Florin on analysoinut, kuinka tärkeitä ystävämme ovat elämämme eri vaiheissa, ja sitä, kuinka tärkeää on, että pystymme luottamaan ystäviimme vaikeina aikoina ja juhlia heidän kanssaan voittojamme.

Hyvällä ystävällä on suuri merkitys; hyvä ystävä ei anna meille vaan empatiaa, vaan hän auttaa meitä kasvamaan myös ihmisenä. Valitettavasti ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii kuitenkin töitä. Aikataulujen sovittaminen ja sopivan brunssiravintolan löytäminen vie aikaa ja energiaa, mutta ystävien kanssa ajan viettäminen kuitenkin ehdottomasti kannattaa.

Ystävien menettäminen tarkoittaa aiempien muistojemme menettämistä, ja tunnin viettäminen nauraen ystäviesi kanssa auttaa meitä pysymään maan päällä ja pitämään prioriteettimme kohdallaan.

Categories
Uncategorized

Tehokkaimmat digitaalisen markkinoinnin keinot

Tehokkaimmat digitaalisen markkinoinnin keinot

Digitaalisen markkinoinnin muotoja on tänä päivänä todella paljon ja siten yritysten voi olla vaikeaa päättää mitä markkinoinnin muotoa heidän kannattaa priorisoida. Markkinoitsijoiden, jotka etsivät parasta digitaalisen markkinoinnin strategiaa, tulee omata selkeä ymmärrys yrityksestään, tuotteistaan ja kohderyhmästään ennen kuin he valitsevat heille sopivan digitaalisen markkinoinnin strategian.

Smart Insights gallupin mukaan tehokkain digitaalisen markkinoinnin muoto vuonna 2020 oli sosiaalisen median hyödyntäminen ja sitä seurasi sisältömarkkinointi. Vaikka nämä keinot eivät välttämättä ole tehokkaimpia kaikille yrityksille, gallupin tulokset ovat hyvin suuntaa-antavia.

Sähköpostien ja videoiden käyttäminen markkinoinnissa nousee jatkuvasti esille tehokkaana markkinointikeinona lähes mille tahansa tuotteelle millä tahansa alalla, mutta nämä keinot eivät ole yhtä tehokkaita kuin aiemmin mainitsemani sisältö- tai sosiaalisen median markkinointi.

Ratkaisevinta markkinointimuodon valitsemisessa on, että muoto sopii brändillesi ja viestillesi.

On kuitenkin ymmärrettävä, että mikään digitaalisen markkinoinnin muoto ei ole tehokas ellet ymmärrä selkeästi ketkä ostavat tuotteitasi tai palveluitasi. Yrityksien on myös tärkeää panostaa tuotteisiinsa – jos tuotteesi ei täytä asiakkaidesi odotuksia eivät he hehkuta siitä muille tai osta yritykseltäsi jatkossa.