Kategoriat
Uncategorized

Taukotilan varustelu kuntoon

Työpaikan yhteisiin tiloihin eli erilaisiin tauko- ja kokoontumistilohin panostetaan nykyään enemmän kuin ennen. Työyhteisössä hyvinvoinnin merkitys on viime vuosina noussut merkitykselliseksi, sillä hyvinvoinnin merkitystä työssä viihtymisen ja työn laadun kannalta on tutkittu. Taukotilan varustelulla onkin suuri merkitys viihtymisessä ja jaksamisessa. Tässä artikkelissa pureudumme siihen, miten taukotila kannattaa varustella ja järjestää, jotta työntekijät voivat hyvin.

Kaikki alka pelisäännöistä

Yhteisessä tilassa pätevät yhteiset säännöt. Siksi yhteistä tilaa käytettäessä tuleekin määritellä säännöt, joiden puitteissa taukotilassa toimitaan. Kaikki alkaa keskustelusta, jossa koko työyhteisö pääsee kertomaan mielipiteensä tilan käytöstä. Kun kaikkia on kuultu, ryhtyy valittu työryhmä miettimään kommenttien perusteella sopivia toimintatapoja.

Lounaalle pyhitetty tila

Monelle taukotilan tärkein merkitys on tarjota rauhallinen paikka lounaan syömiseen. Tätä varten taukotilassa tulee olla ainakin jääkaappi, mikroaaltouuni, astianpesukone ja kahvinkeitin tai kahviautomaatti. Lounastusta varten tulee varata tarpeeksi tilaa per syöjä. On hyvä myös miettiä, onko lounastunnit porrastettu vai tuleeko kaikkien mahtua syömään samaan aikaan. Tilaan tarvitaan tarpeeksi ruokailuvälineitä, lautasia ja laseja. Myös talouspaperi on tärkeä taukotilan tarvike.

Tilaa rauhoittumiselle

Moni kaipaa taukotilalta myös hetkeä rauhoittumiselle ja virkistymiselle. Taukohuoneen äänieristys on tärkeää, sillä etenkin avokonttori voi olla ruuhkainen paikka. Meteliin väsähtää nopeasti ja taukotilan tulisikin tarjota hetki rauhaa ja hiljaisuutta. Yhteisissä pelisäännöissä voidaan sopia, että taukotilassa ollaan hiljaa tiettynä kellonaikana tai että hiljaiselle olemiselle varataan  erillinen, mukava tila. Virikkeet tekevät myös ihmeitä, joten esimerkiksi venyttelyvälineet, joogamatto, hierontatuoli tai tanssimatto toimivat hyvin toimiston väen aktivoijina. Hyvään taukoon kuuluu välipala, virkistävä juoma ja jokin tekeminen, joka eroaa työasennosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *